Vuosien varrella on tullut eteen kaikenlaisia tilanteita. Melkein jokaisesta on jäänyt mietittävää, miten olisi pitänyt toimia, kommentoida, tai välittää ilosanomaa Jeesuksesta. 

Vein suutariin nahkatakkini, jotta hän ompelisi pari kangasmerkkiä siihen. Takkia lähtiessäni noutamaan, välähti mielessäni, että jospa annankin hänelle Gospel Ridersien toimittaman Tässä on tie-motoristiraamatun. Siinä on uusi testamentti ja psalmit sekä muutamien kristittyjen motoristien todistuksia. Tiesin suutarin olevan harrikka-motoristin, joten mikä sen sopivampi kohde. Maksettuani ompelutyön ja takin saatuani ojensin kirjasen hänelle matkaevääksi. Ensin hän otti sen, mutta antoikin sen takaisin. ”En tarvitse sitä, suunnistan tähtien mukaan”.  Ennen kuin tajusin, heitin kysymyksen: ”mites sitten, kun on pilvistä?”  Keskustelu jäi siihen, oli tehtävä tilaa muillekin asiakkaille. Ihmettelin kysymystäni, ei takuulla omasta päästäni lähtöisin, koen, että Herra laittoi sanat suuhuni. Kunnia Herralle! Jälkimaku oli suloinen ja uskon suutarin jääneen miettimään, mitenkä asia oikein on.  

Töissä aamukahvilla meitä oli koolla muutama nainen ja esimiehemme. Kevät kun oli tuli puhetta lomista, onko lähiaikoina lomallelähtijöitä. Rohkaisin mieleni ja kerroin, että ollaan mieheni kanssa lähdössä viikon Israelin matkalle, mieheni ensimmäistä kertaa ja ennen kuin pääsin lausettani loppuun, esimies tuiskahti halveksivasti: hyi h** (kirosana) kuinka sinne menette. Yllätyin niin kommentistaan, että vain änkytin, että myös iäkäs äitini on mukana ja sanoin jotain ympäripyöreätä jatkoksi. Hän lähti huoneeseensa. Pari muuta työkaveria ei kommentoinut mitään. Olin hämmentynyt kuulemastani, sillä olin pitänyt sivistyneenä ja oppineena ihmisenä esimiestäni, mutta tasopudotus oli silmissäni aikamoinen. Joku vaikutus ilmoituksellani kyllä oli, koska esimiehen suhtautuminen minuun muuttui hieman kylmäkiskoiseksi.

Toinen tilanne oli samaisessa kahvihuoneessa muutama vuosi myöhemmin, kun olin puolisoni kanssa lähdössä 28 Gospel Riders-motoristin kanssa kuukauden Israelin matkalle moottoripyörällä. Työjärjestelyt olin saanut sovittua kollegani kanssa ja esimieheni oli vaihtunut toiseksi. Kerroin hieman tulevasta matkasta, joku jotain tarkemmin kysyikin. Ja esimieheni tokaisi, että kai teillä on luotiliivit päällä… hänenkin, Israelissa käyneenä, pitäisi tietää, ettei siellä tarvi pelätä. Sanoin arvokkuutta tavoitellen, että ei tarvita, me mennään Taivaan Isän kämmenellä ja tullaan terveinä takaisin. Olin havaitsevinani pientä vinoa hymyä tai sitten se oli kateutta. Matkan jälkeen sain kertoa aika monelle, tosi kiinnostuneelle työkaverille, ikimuistoisesta kokemuksestamme.

Työn lomassa ei ollut juurikaan mahdollisuutta mitään hengellistä keskustella, mutta työtiimimme suunnittelija jälleen kahvilassa ollessamme, toi esiin huolensa maailman lopusta. Joku oli ennustanut varmaksi jo päivämääränkin 20.5. sen tapahtuvan. Meidän viiden kahvittelijan pöydässä ilmapiiri jännittyi salamana. En tiedä odottivatko muut minun jotain kommentoivan. Näin jälkeenpäin olen ajatellut, että olisi pitänyt pyytää häntä ensin määrittelemään, mitä tarkoittaa maailmanlopulla. Olisin saanut jonkun sekunnin aikaa miettiä tarkemmin omaa sanomistani, mutta nyt menetin otollisen kuulijakunnan. 

Työkaveri pyyhälsi huoneeseeni ja sanoi, että ”mää kun tunnen noita uskonnon asioita, niin hän kysyis, että tiedänkö NN- seurakunnan, minkälainen yhteisö se on?”  Hänen vaimonsa oli ilmoittanut käyneensä siellä kokouksissa, tulleensa uskoon, käyneensä kasteella ja liittyneen seurakunnan jäseneksi. Heillä oli avioeroprosessi meneillään ja hän oli huolissaan neljästä lapsestaan, että he joutuvat johonkin ei toivottuun yhteisöön. Kerroin sen mitä tiesin, että kyllä se on ihan kristillinen yhteisö, painottaa vain tiettyjä asioita vankemmin kuin esim. luterilainen seurakunta. Se on näitä vapaita kristillisiä suuntia kylläkin, että voit olla rauhallisella mielellä. Puhelin soi ja harmittelin, ettei ollut mahdollisuutta jatkaa keskustelua. Ehkei ollut tarkoitettukaan, että enempiä puhuisin sillä kertaa.

Läheinen, vakavasti sairas ihminen piti minuun yhteyttä ja soitteli minulle töihin muutamia kertoja päivittäin, vietti aikaa yksin kotonaan ahdistavien ajatusten ja kipujen kera. Juttelimme niin kauan aina, kun työpuhelin ei keskeyttänyt ja koetin lievittää yksinoloaan ja antaa muuta ajateltavaa edes hetkeksi. Erään puhelun jälkeen huokasin Herralle, että ”kunpa lähettäisit jonkun yllätysvierailulle hänen luokseen tai edes soittaisi pitkästä aikaa, mun kun tarttis nyt keskittyä töihini”. Tulikin hieman kinkkinen työasia hoidettavakseni ja työpäivä kului siivillä. Illalla vielä oltuamme yhteyksissä, läheiseni innosta puhkuen arvuutteli, että keitä oli poikennut tervehtimään häntä ja tuonut kahvileipääkin tullessaan. No enpä arvannut, mutta yhteisiä tuttuja olivat ja viettivät antoisan juttutuokion yhteisen harrastuksen tiimoilta. Heidän käyntinsä oli piristänyt todella. Hiljainen suuri kiitos lähti Taivaan Isälle huolenpidostaan!

Taina

Kategoria:

• Viikon varrelta