UJakaessamme siskoni kanssa vanhempieni jäämistöä, vastaan tuli astiasarja. Nämä Arabian lautaset olivat lapsuuden kodissani  ”pyhäastioita”. Niistä ei syöty arkena, ei yleensä edes sunnuntaisin. Astioista syötiin vain erittäin erikoisissa tilanteissa, kuten jouluna. Siskollani oli astioita jo ennestään, niinpä nämä juhla-Arabiat päätyivät kotiimme arkilautasiksi.

Aloin pohtimaan onko uskoni sellaista, joka näkyy vain pyhänä, erikoisissa juhlahetkissä, vai onko se arkista uskoa? Varmasti molempia tarvitaan. Kyllä hyviin juhliin sopii hengellinen puhe, koulun päättäjäisiin suvivirsi, tai johonkin arvokkaaseen juhlahetkeen rukous.

Mutta jos uskoni ei näy muualla kuin juhlissa, se jää kovin kevyeksi. Kuuntelin erästä jääkiekkokommentaattoria, joka sanoi, että kevään peleissä pelaajan on tehtävä ratkaisu nopeasti, melkein vaistonvaraisesti. Näissä peleissä ei ole enää aikaa miettiä.

Arjessa törmään tilanteisiin, joissa ei ole aikaa miettiä, ratkaisun pitää nousta selkäytimestä. Miten reagoin, kun joku sanoo ikävästi? Miten vastaan kutsuun lähteä terassille? Mihin silmäni osuu, ja mitä se katsoo? Saisipa uskoni näkyä näissä valinnoissa.

Usko ei kuitenkaan ole vain selviytymistä vääristä valinnoista. Joku kehottaa uskomaan itseeni. Sekin on tietyssä mielessä hyvä asia, mutta arjessa itseensä uskominen ei välttämättä kanna kovin pitkälle. 

On mahtavaa, kun uskoni saa näkyä arjessa. Saan luottaa Jumalan johdatukseen ja varjelukseen joka hetki. Saan uskoa, että Pyhä Henki haluaa neuvoa ja puhua minulle. Saan uskoa armon suuruuteen, kun arjessa töpeksin. Uskon, että murheissa, ahdistuksissa ja surunkin hetkellä saan puhua Jeesukselle, joka kuulee ja antaa apunsa. 

Saakoon uskosi näkyä arjessa, tuo se myös esille juhlassa. Toivon, että arjen usko voisi olla entistä enemmän todellisuutta elämässäni, ihan jokaisena päivänä.

Uskontäyteistä kesän odotusta!

-Juha-