Kuuntelin “Murheellista Märehtijää” (opetus You tubessa). Olen täysin samaa mieltä, että kun kuppi täyttyy niin, ettei enää kestä edes tukijoita ympärillä, on parempi mennä samoin kuin Jeesus, yksinäisyyteen ja odottaa hiljaa miten Hän ottaa ohjat ja vie eteenpäin.

Mutta miten kanssaolijat sitten, nukummeko vai kannammeko omilla alttareilla ystävän kipuilua Isän eteen? Pistämmekö tsemppiviestiä, että hän tietää ettei ole yksin? 

Minulle oli hyvä opetus, kun ystäväni soitti ja kielsi rukoilemasta puolestaan. Sisimmässäni tunsin, etten voi häntä jättää ilman rukousapua ja vuosien jälkeen näin hänet iloisena taistelun voittajana!

Toisinaan tulee vaikeuksia elämässä, niin täytyykin olla. Niissä huomaan, ainakin minä, miten tärkeä ja ihana Taivaallinen huolehtija minulla on!

Nyt kun vielä oppisin ymmärtämään, että olen Hänelle tärkeä ja kallisarvoinen, ihan vaan omana itsenä.

Eija Liuksiala

Kategoria:

• Viikon varrelta